maanantai 18. kesäkuuta 2007

Sarjisbussilla Kemiin

Ensimmäinen Sarjisbussi Rovaniemeltä Kemin sarjakuvapäiville starttasi lauantaina 26.5. klo 9.00 Rovaniemen teatterin takana sijaitsevalta parkkipaikalta. Rovaniemen kulttuuripalvelukeskuksessa ajatus bussimatkan järjestämisestä syntyi kevään kuluessa. Työn ja vapaa-ajan puitteissa haastateltiin ihmisiä heidän kiinnostuksestaan tapahtumaa kohtaan, ja sellainen käsitys jäi päälle, että tapahtuma sinänsä koetaan kiinnostavaksi. Lähteminen on monille ollut siitä kiinni, kuinka helposti ja millä hinnalla festariretken voisi toteuttaa. Ja aikaa paikan päällä pitäisi olla tarpeeksi, mutta ei liikaa… Varsinkin, kun kyseessä oli koko perheelle suunnattu matka. Kokonaisuutena järjestäjälle jäi tunne, että matka onnistui hyvin. Ensi vuoden bussia kyseltiin jo paluumatkalla. Ja vain yksi pieni ihminen väsyi totaalisesti loppumatkasta…

Sarjisfestareilla kävi 23 rovaniemeläistä meidän bussilla, mukana oli lapsiperheitä, cosplay-kilpailuun osallistuneita nuoria upeissa asuissaan sekä kulttuurista kiinnostuneita tätejä ja setiä. Harmittamaan jäi se, että monilla lukioilla oli 26.5. työpäivä, jonka takia osa halukkaista ei voinut osallistua matkaan. Toisaalta, matkaa ei olisi ollut mielekästä toteuttaa muulloin kuin tuona lauantaina, sillä sille päivälle oli sijoitettu suurin osa nuoria ja lapsia kiinnostavasta ohjelmasta, kuten manga- ja animepäivä cosplay-kisoineen.

Toivottavasti sarjakuvapäivät toteutuvat myös ensi vuona tiukasta taloustilanteesta huolimatta.

Ei kommentteja: