keskiviikko 19. syyskuuta 2007

24 tuntia sarjakuvaa Rovaniemellä!

Kansainvälinen 24 tuntia sarjakuvaa -tapahtuma rantautuu Rovaniemelle Lapin maakuntakirjastoon 19.10. klo 16.00 - 20.10. klo 16.00. Tapahtumassa sarjakuvapiirtäjät eri puolilla maailmaa yrittävät piirtää 24 tunnissa 24-sivuisen sarjakuvan. Valmiit sarjakuvat kopioidaan ja kopiot lähetetään tapahtuman järjestäjätaholle Yhdysvaltoihin. Rovaniemellä tapahtuman laittaa alkuun sarjakuvapiirtäjä Ilpo Koskela.

Haastamme mukaan tapahtumaan sarjakuvapiirtäjiä!

Piirtäjien ei tarvitse olla julkaisseita sarjakuvataiteilijoita. Pääasia on tapahtumaan osallistuminen ja sarjakuvaharrastuksen edistäminen. Paikan päältä saat paperit ja sinne on järjestetty lepopaikka, jossa voi käydä halutessaan nokosilla – ota makuupussi mukaan. Kyniä on tarjolla ja pientä tarjottavaa löytyy, mutta omat piirustusvälineet ja eväät kannattaa ottaa mukaan.
Jos 24 tuntia ja 24 sivua tuntuu liian suurelta urakalta yksin, tapahtumaan voi osallistua joko lyhyemmällä sarjakuvalla tai kaveriporukassa ja piirtää yhdessä vaikka 24-sivuisen jatkosarjakuvan vuorokauden aikana. Virallisia 24 hours comics -sarjakuvia ovat kuitenkin vain yksin 24 tunnin aikana tehdyt 24 sivun sarjakuvat.
Kaikilla tapahtumassa syntyneillä sarjakuvilla voi osallistua yhteiseen näyttelyyn netissä ja kaupungintalon aulassa toukokuun lopussa.

Ilmoittaudu piirtäjäksi 12.10. mennessä osoitteeseen
• kirsi.pitkanen@rovaniemi.fi tai puh. 040 8268655
• tuija.kautto-seinajokinen@lapinliitto.fi tai puh. 040 583 5835
Lisätietoja saat ilmoittautumisen yhteydessä. Tapahtuman kotisivut http://24hourcomics.com/